Tässä on erään whatsapp-ryhmäkeskustelun tuloksena syntynyt teksti, inside-vitsiksi tarkoitettu.
Maria Walliuksen pitkä päivä
Konstaapeli Maria Wallius oli hoitamassa kuukausittaista tarkistuskierrostaan Oulunkylän syrjäisillä kujilla, kun työpuhelin värisi taskussa. "Tähän aikaan päivästä? Se ei voi tarkoittaa mitään hyvää", ajatteli Maria kaivaessaan puhelinta takapuolta korostavien farkkujen taskusta. Kentässä seisoi lyhyt, pahaenteinen viesti: Lauri Saarinen on palannut.
Maria mietti mielessään kaikkia mahdollisia yhteyshenkilöitä, ja vain yksi nimi nousi toistuvasti mieleen. Oli laitettava viesti Juho Yliperttulalle, muu ei auttaisi. Kierroksella ollut pari Susanna Lehtola yritti vastustella, sillä kyseinen mies oli sekaantunut Roosa Collinin sieppaukseen.
Maria Wallius pysyi kuitenkin tiukkana, sillä pelissä oli kaiken lisäksi Mafalda Kinnusen henki. Vaikka Kinnunen olikin tiukasti supon hoivissa, Saarinen osasi yllättää. Nopeasti Maria muisti edellisen uhrin nimenkin: Elina Halminen. Hän oli valitettavasti kokenut karmean kohtalon ja ehtinyt menehtyä Saarisen käsiin, ennen kuin asuinrakennuksen isännöitsijä Johan Salonen löysi yleisavaimen.
Seistessään Kivalterintiellä Maria ja Susanna katsahtivat toisiinsa ja sanaakaan sanomatta tiesivät molemmat, että nyt alkaisi pitkä ajojahti kohteena Suomen etsityin rikollinen sitten Kyllikki Saaren murhan. Pian Yliperttula vastasi, ja he sopivat tapaamisen Johannes Ruunin omistamalla yksityiskasinolla, johon olivat tervetulleita vain suihkuseurapiiri ja nimekkäimmät ihmiset kuten suomalaistunut eteläamerikkalainen öljypohatta Alessandro Turunen. Sukunimi oli tullut missivaimon puolelta, jotta mies sulautuisi paremmin Virtasten ja Korhosten joukkoon.
Parin tunnin kuluttua Maria nojaili kullattuun baaritiskiin ja katseli bridgepöytää, jonka ympärille oli kerääntynyt kirjava joukko ihmisiä. Täällä todellakin haisee raha ja seksi, ehkä vähän molempia sekaisin, totesi Maria itselleen. Susanna oli lähtenyt tupakalle, ja Maria sai rauhassa lisätä Diorin punaa pulleille huulilleen. Hän tiesi liiankin hyvin, että merkkiuskollinen Yliperttula oli heikkona kyseiseen sävyyn. Punaa meni liikaa, joten hän asteli lantio keinahdellen naisten vessaan. Siellä nyyhkytti meikit poskillaan eriskummallisen näköinen nainen. Hän katsahti Mariaan, ja kivahti: "Älkkän siin gattok, ihmeline flikka, antakka mnuu olla". Ei selvästikään ole pääkaupunkiseudulta, hymähti Maria ja tarjosi apuaan. Nainen lopulta esittäytyi Pauliina Mansikkamäeksi Satakunnasta.
Siinä samassa Susanna pelmahti paikalle kiihtyneenä ja viittoi vaivihkaa, että oli nähnyt itse Emma Salosen Ellen Koiviston seurassa. Maria henkäisi hämmästyksestä: sellaista ei uskoisi tapahtuvan, vaikka tulisi harmageddon. Kohteliaasti hän toivotti hyviä jatkoja Pauliinalle, joka oli vain ottanut liikaa Dom Perignonia, ja käveli suoraan hämyisään kabinettiin Susanna kintereillään. Siellä odotteli jo tyyris tuoppi kädessään itse herra Yliperttula. Vieressä norkoili erittäin ikävystyneen näköinen neito, ja Maria lievästi kauhistuneena ajatteli, että oliko tuossa nyt sitten uusi Roosa Collin. Juho kuitenkin esitteli hänet serkukseen, Helena Yliperttulaksi.
Maria kysyi kiertelemättä, oliko Helena tietoinen Saarisen tapauksesta. Nainen vastasi laiskasti, että hän, jos kuka, tietää Laurista. Tilanne muuttui nopeasti hämmentäväksi, kun kabinettiin astui vielä viides henkilö: hyvin juopunut, kalliissa mittatilauspuvussa horjahteleva attasea-salkkumies. Samassa sekunnissa kaikki viittoivat häntä poistumaan. Siitäkös hän suuttui ja tyrkkäsi Juhon sivuun astuen Marian eteen. Hyvin lähellä naisen kasvoja mies tokaisi olevansa Arne Ahopelto. Maria tajusi silloin, että kyseessä oli Suomen tunnetuimpia yksityisetsiviä, jonka erikoisalaa oli juurikin korruptiot ja kavallukset.
Maria päätti ottaa tilanteen haltuunsa ja käski kaikkia istuutumaan. Viisi ihmistä katseli toisiaan, ja jokaisen päässä pyöri sama kysymys: missä oli Saarinen? Tosin Ahopellon päässä pyöri lähinnä Jack Daniel's. Lopulta pitkän ja tuloksettoman keskustelun jälkeen kaikki turhautuivat ja liikehtivät hermostuneesti. Susanna Lehtola ilmoitti muille ykskantaan, että hänen työaikansa oli loppu, ja pieni hymy karehtien suupielissä julisti menevänsä harrastamaan Tinder-seksiä juuri tapaamansa eteläkarjalaisen miehen kanssa. Koska kyseessä oli tuore tuttavuus, Susanna antoi varmuuden vuoksi Marialle osoitteen ja miehen nimen: Tapani Kontinaho.
Kabinettiin jäi enää neljä ihmistä, jotka eivät oikein tienneet, mitä tehdä. Arne viittasi paikalle tarjoilijan, ja pian kaikilla oli edessään kossushotti. Yhtäkkiä Helena kirkaisi upouusi iPhone kädessään, jonka näytöllä vilahti MV-lehden etusivu. Nainen soperteli, että Sebastien Loeb olikin kuulemma oikeasti musta, joka valkaisi itseään joka aamu perunajauholla.
Toiseksi, haluaisin kertoa tositarinan:
Vanhempani olivat säädyllisesti naimisissa, kun äitini tuli raskaaksi. He olivat molemmat melkein kolmekymppisiä, siispä suotava lapsentekoaika Suomessa. Isä tosin oli pahainen opiskelija tuolloin ja he asuivat kaukana turvaverkostaan, puolen Suomen päässä. Heidän ensimmäinen rakkautensa bataatti, kuten äitimme kutsuu meitä, sai hellittelynimen Hosni.
25 vuotta sitten 18. huhtikuuta tuli äkkilähtö: lapsen ei pitänyt vielä syntyä viikkoihin. Äiti joutui kärvistelemään kokonaan yksin, sillä isä oli ollut työvuorossa. Papereihin oli jo kirjoitettu Hosni, kaikella rakkaudella. Veljelläni oli sysimusta tukka ja arabialaisen keltainen iho saapuessaan maailmaan. Kätilö tuumi itsekseen, kuinka pärjäisi kielimuurin kanssa, kun egyptiläinen isä tulisi katsomaan vastasyntynyttä poikaansa.
Hämmästys olikin valtava, kun isäksi paljastui tuikitavallinen, hyvin valkoinen suomalainen Matti.
Veljeni ristittiin lopulta Jussiksi, ja hellittelynimen inspiraationa tuolloin otsikoissa ollut pahamaineinen presidentti Hosni Mubarak jäi ilman suomalaista kaimaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti