Hyvää päivää!

Vitsi, vitsi. Oikeasti kuvailin päivääni. Siihen kuului sileän, kuuman hiekan pihistäminen hotellin rannalta ja  baptistien hukutta(utu)misyrityksiä...ei nyt sentään. Puhun hirveitä. Ihmisiä siellä merellä kastettiin, ketään ei tapettu. Ja tuliaisten löytäminen serkulleni sekä rooibosteen hankkiminen. Loppuilta se vasta mukava olikin, kun Suomi voitti Venäjän kuurojen MM-lätkässä, ja kun kerran isänmaallisuuspisteeni olivat hieman huvenneet, maalasin naamani siniristilipuksi ja laitoinpa Facebookiinkin kunnon Suomifinlandperkele-kuvan.

julistetehoste onkin eri kiva

Sain myös ihastella ihastuttavan kumppanini ihailtavaa tukkapuskaa Oovoon välityksellä. Oma kamerani ei toiminut (auta, velikulta!) joten keskustelu jäi kovin yksipuoliseksi. Suomessa silti kuultiin karkkien pureskeluani ja hihittelyäni. Siinä tuoksinassa tajusin, että minä todellakin ikävöin kotiin. Ikävöin sitä, että voi vain astua ulos kotiovesta ja kävellä ihan mihin ikinä tekee mieli. Täällä se on ehdoton nounou. Obibinit voivat tulla ja siepata pienen yksinäisen vaalean obronin. Eilen kun käytiin Art centressä, siellä myytiin vimmatusti kaikenlaista krääsää ja joukkoon mahtui myös ne kuuluisat t-paidat typerillä teksteillä. Kambodzhassa oli "Same, same" ja selkäpuolella "but different". Hahhah! Toinen mestarinäyte oli "No fucking tuktuks for me today". Täällä taas oli jotakin niinkin hienoa, että oli vaikea jättää ostamatta: "Obroni + obibini = forever" eli suoraan suomeksi "valkoinen ynnä musta on yhtä kuin ikuinen".

Hyväksi päivän teki myös erittäin eriskummallinen tarjous: minua pyydettiin Miss Finlandiksi Miss Deaf International-kilpailuun Bulgariaan. Sanottiinhan jo viime kesänäkin, että kelpaisin missikilpailuihin, jos leikkauttaisin nenäni. Mutta luulenpa, että kieltäydyn kunniasta ja pidän oman nenäni ja pääni. Jos löytyy innokkaita ehdokkaita (18-35-vuotiaita) niin laittakaas tänne tulee nimiä, minä välitän ne eteenpäin ja teen teistä kuuluisia kaunottaria. Miehet pääsevät myös, sinne etsitään mistereitäkin!

Vielä yksi juttu... Vihdoin ja viimein ruotsin ällästäni on hyötyä! Aikomuksenani on nimittäin hakea Åbo Akademin konstvetenskapiin, ja kaikki hakijat pannaan kielitestiin, jos ei ole äidinkieleltään ruotsinkielinen tai ei ole kirjoittanut vähintään laudaturia keskipitkästä tai eximiaa pitkästä. Heja svenska!!! Äntligen! Inte språkprov för mig!! No niin nyt riittää nämä taidonnäytteet...(ei ole soveliasta pelleillä ruotsiksi, kun on Suomi juuri voittanut...)

Hyvää päivänjatkoa,

melkein Miss Finland

P.S. Olen lukenut Dostojevskia kiitettävät parisataa sivua, ja murha on ehtinyt jo tapahtua

P.P.S. Miss Deaf International-kisat järjestetään Bulgarian Sofiassa heinäkuun lopulla. Menkää ihmeessä ensin olympialaisiin ja sitten saman tien kauneuskilpailuihin

Grace is gone!

Kuinka moni on katsonut sen leffan? En minä ainakaan, mutta nimi kuulosti riittävän veikeältä otsikoksi tämänpäiväiseen postaukseen. Nepa on nimittäin lähtenyt. Nyt hän luultavasti ahmii masunsa täyteen kaikenlaisia suomalaisia herkkuja, enkä nyt tarkoita mämmiä ja lakkahilloa. Paitsi jos hän ihan oikeasti niitä lappaa suuhunsa, pitänee varmistaa asia häneltä. Tarkoitan tavismuonaa, jota saa Salesta. Oltermannia, Snellmanin leikkeleitä ja KUNNON MAKKARAA, sanoivat Iltalehden terveysuutiset mitä tahansa. Nyt tunnen suunnatonta kateutta ja iloa hänen puolestaan. Täällä totisesti oppii arvostamaan yksinkertaisimpia iloja, kuten läpinäkyvää pesuvettä (täällä se on enimmäkseen punaruskeaa lientä) ja toimivaa ovenkahvaa takseissa. Useimmiten kuski vetää ovet auki ihmeellisillä narusysteemeillä.

Mutta täällä on myös jotain, mitä Suomessa ei ole. Esimerkiksi pyöräilevät jäätelönmyyjät, jotka kaupittelevat Fanmilkiä ja lasilaatikoista myytävät pullapalloset, mm. Sekä tämä tietynlainen ilmapiiri. Ylpeys panafrikkalaisuudesta, omasta rodusta tai heimosta ja omasta uskonnosta on lähes käsin koskeltavaa. Esimerkiksikin eräs mies, jonka kanssa olimme joskus jutelleet, päivitteli "God's work is great!" kun kerroimme niinkin tylsän tieteellisestä asiasta kuin aikavyöhykkeistä. Kaikkialla on mainoskylttejä, jotka maalailevat toiveikasta ja vaurasta tulevaisuutta, tyyliin "Hope City Project", joka tarkoittaa rakenteilla olevaa pilvenpiirtäjää, johon keskittyy kaikki tärkeät IT-yritykset.

Täällä on myös itsestäänselvyys auttaa toisia. Siitä olen erittäin kateellinen... Kertaakaan en ole joutunut todelliseen kuseen, sillä on aina ollut joku, joka viittilöi oikeaan trotroon tai ehdottaa hyvää hostellia bussin myöhästyessä. Kerrankin eksyimme Nepan kanssa suunnistaessamme Paloma-hotellille ja sitten eräs mies ilmestyi ja suositteli taksia sinne. Pidimme kuitenkin pintamme, koska uskoimme sen olevan lähellä. Mies siis lähti saattamaan meitä hotellin ovelle asti. Tulikin hitusen pidempi kävelylenkki... Samaten myös kommunikointi on ollut naurettavan helppoa vaikka välillä sattuukin kummia tilanteita, kuten silloin kun Nepa kysyi trotro-asemaa, niin vastaukseksi saatiin "Du you marry" ja sitten vielä "Do you like poto". Täällä pystyy viittomaan "toilet" ghanan viittomakielellä ja sittenkin saatetaan oikealle ovelle.

Parasta siis nauttia vielä näistä viimeisistä viikoista, enää 24 päivää siihen kun olen kotona. Vähän kuin odottaisi jouluaattoa!

Hämmentynein terveisin,
Ibrahim's Shoe Doctor

P.S. Tämänpäiväinen minäni on suutari, joka korjasi ballerinani pilkkahintaan eli 60 sentillä
P.P.S. Panafrikkalaisuus ei rajoitu vain Afrikan valtioihin, vaan ulottuu myös esimerkiksi Jamaikalle

Hoosianna!

ostoskeskuksen vessan ovi

Tänään on palmusunnuntai ja senpä kunniaksi kirjoitan tänne listan kaikista uskonnoista/kirkoista, joita olen nähnyt täällä Ghanassa:

-juutalaiset
-muslimit
-presbyteerit
-katoliset
-apostoliset
-baptistit
-metodistit
-adventistit
-mormonit
-jehovan todistajat
-karismaattiset
-luterilaiset

Täydennystä tulee seuraavilla kirjoituksilla, jos löytyy uusia mainoskylttejä teiden varsilta. Kalastusveneiden kyljissä lukee "Jehovah Shaman" ja pakettiautojen takaovissa "God is Good" ja "Insha Allah" ja pikkupuotien seinillä "Ye hova is my Strenght" tai "Jesus is Great".

Otsikon hoosianna tarkoittaa suomeksi "oi, auta" tai "oi, pelasta". Juurikin sopivasti, sillä viime aikoina olen kokenut pieniä kriisejä liittyen ikääni ja elämänvaiheeseeni. Eilen uima-altaalle mennessämme pääsin lasten lipulla. Minä, joka olen kaksikymmentävuotias! Se ei kovin paljon paranna uskottavuuttani tulevilla työmarkkinoilla ja mahdollisilla opiskelupaikoilla... Ehkä olisi korkea aika ostaa jakkupuku ja Höglin korkkarit. Toinen kriisi on, yllätys yllätys, yhdyssana, 10 kirjainta pitkä, alkaa Y-kirjaimella ja loppuu U:hun...


...eli YHTEISHAKU. Kyseinen painajainen loppuu puolentoista viikon päästä. Listani on tällä hetkellä kovin säälittävä: taide ja kirjallisuus jyussa. Sinne olen pyrkinyt jo viime vuonna, mutta kuten näkyy, kökin Jyväskylän sijaan Ghanassa pelkät yo-paperit taskussa. Itse asiassa ne eivät ole taskussa, vaan hukassa. Ennen tänne tuloani etsin vimmatusti lukiotodistustani yhteishakua varten, mutta eipä löytynyt. Ajatella, että ainoa, mikä minulla on jäljellä, on yo-lakki. Onneksi sille tulee käyttöä vappuna...anteeksi, äiti. Äidistä tuleekin mieleen tuliaispussi, jonka sain käteeni toissapäivänä. Pussissa oli Jelly Beans-rasia, kaksi Tuplaa, kaksi Härskit sillit-pussia, Tyrkisk Peber-pussi, Väinämöisen Palttoonnappeja sekä pikku hammastahnoja Nepan kotimatkaa varten. Oi joi! Voitteko muuten uskoa, että olen säilyttänyt vaatekaapissani yli kuukauden ajan Fazerin Sinisen Marianne-patukkaa? Vaalin aarrettani, kunnes tunnen, että on oikea hetki syödä se. Sellaisen hetken pitää olla sininen, ehkä vähän ahdistunut ja surullinen. Sellainen hetki, jona tahtoo kotiin.

Nyt ei ole se hetki, sillä olemme Nepan kanssa menossa viimeistä kertaa yhdessä Kokrobiten rannalle palvomaan aurinkoa ja pulikoimaan Atlantilla. Tiistaina on aika toivottaa hänelle hyvää kotimatkaa ja onnea yhteishaun kanssa (onneksi olemme samassa Jehovah Shaman-veneessä, paitsi että sillä on jo ammatin paperit, pöh).


Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle!

-Noita-akka-

P.S. Kinder-munat ovat täällä sikakalliita :(

one month gone, one month to go

Tasan kuukausi sitten alkoi matkani kohti etelää ja tasan kuukauden päästä taas alkaa matkani kohti pohjoista. Pakko siis väkertää jonkinlainen postaus tähän, kun kerran on niin hieno otsikko.

Tuntuu ihan älyttömältä, että tosiaan kuukauden olen ollut täällä AFRIKASSA. Pitää välillä muistuttaa itseään, että juuri siinä maanosassa, jossa Pumba ja Timon seikkailevat ja siinä maanosassa, josta Lucy löytyi. Lucy on muuten yks ihmisen oloinen raato, jonka tutkijat sattuivat kerran löytämään. Tällä hetkellä yritetään viettää viikon lomaa Nepan kanssa, vaikkakin vaihtelevalla menestyksellä. Pikapyrähdys tänne Tamaleen oli kovin helppo, lentokoneella kesti tunnin ja vartin, kun taas bussilla olisi hyvinkin mennyt enemmän kuin vuorokausi. Ekan yön oltiin Asempa Lodgessa. "Official Ghana Guide" lupasi uima-altaan ja kaikkea kivaa, mut eipä ollu uima-allasta ku pieni uima-altaan muotoinen lammikko, jossa oli enemmän ölliäisiä kuin lodgessa vieraita (näimme yhden meidän lisäksemme). Seuraavaksi suunnattiin Moleen, paljon puhuttuun kansallispuistoon ja käytiin sekä kävely- että autosafarilla. Ekassa versiossa päästiin hämmentävän lähelle norsuja. Ei kuitenkaan päästy ihan niitten kärsiä taputtelemaan...joitakin antilooppeja ja villisikoja nähtiin myös. Mut ei kirahveja tai leijonia, noot :(

Tällä hetkellä majaillaan Alhassan Hotelissa, johon eräs ystävällinen Muni (ghanalainen, joka haluaa antaa hyvän kuvan ghanalaisista) saattoi luovutettuamme bussiliput enemmän toiveikkaille matkustajille kärvisteltyämme viisi tuntia muovituoleilla. Teoriassa siis meidän pitäisi olla nyt Bimbillassa, josta huomenna jatkettaisiin hyvällä onnella Hohoeen ja sitten sieltä putouksille. Käytännössä olemme yhä jumissa Tamalessa, Pohjois-Ghanassa, jossa sahel, islam ja sahara ovat in. No mutta huominen koittaa vielä...

Meidän lomallelähtö muuten tapahtui sen verran kiireessä (nukuin pommiin, ups), että emme ehtineet sheivata sääriämme rantakuntoon. Ghanalaiset ja muut obronit luultavasti ajattelevat, että suomalaiset ovat kovia natural lookin kannattajia.

Terveisin,
Karvasääri

P.S. Nimi Lucy tulee Beatlesin kappaleesta Lucy in the Sky with Diamonds, joka soi juuri sillä hetkellä, kun raato löytyi.

P.P.S. Vaahtokarkkipiirakka olis kova juttu.

Picture yourself in a boat on a river,
With tangerine trees and marmalade skies.
Somebody calls you, you answer quite slowly;
A girl with kaleidoscope eyes.

Cellophane flowers of yellow and green
Towering over your head;
Look for the girl with the sun in her eyes,
And she’s gone.

Lucy in the sky with diamonds!
Lucy in the sky with diamonds!
Lucy in the sky with diamonds!
Ah...

Follow her down to a bridge by a fountain,
Where rocking horse people eat marshmallow pies.
Everyone smiles as you drift past the flowers
That grow so incredible high.

Newspaper taxis appear on the shore,
Waiting to take you away.
Climb in the back with your head in the clouds,
And you’re gone.

Lucy in the sky with diamonds!
Lucy in the sky with diamonds!
Lucy in the sky with diamonds!
Ah...

Picture yourself on a train in a station,
With plasticine porters with looking-glass ties.
Suddenly, someone is there at the turnstile:
The girl with kaleidoscope eyes.

Lucy in the sky with diamonds!
Lucy in the sky with diamonds!
Lucy in the sky with diamonds!
Ah...

I need some pain killers.

Huomenna on äitini syntymäpäivä, onnea siis sille nyt etukäteen. Jos huomenna joudunkin koomaan…eilen käytiin klinikalla, ja multa otettiin pissanäyte ja verikoe. Ei löytynyt malariaa, eikä typhoed feveriä mikä se ikinä onkaan. Sen sijaan sain mukaani neljä eri lääkettä, ja nähtyään kauniin säihkysääreni (kaaduin pari päivää sitten soratiellä) lääkäri pakotti ottamaan vielä tetanus-rokotteen. Kahden viikon päästä, samana päivänä kuin Nepan kotimatka alkaa, pitää ottaa toinen annos sitä rokotetta. Olen yhä erittäin hämmentynyt siitä, etten saanut hysteriakohtausta eilen. Siis niin paljon neuloja kerralla enkä revennyt nauruun? Huomenaamulla odottaa taas verikoe, sillä lääkäri ei ollut täysin varma malariasta…hieno homma.

Viime viikonloppu oli harvinaisen hyvä ja terve. Käytiin Nepan kanssa Cape Coastissa ja pe-la välisen yön vietimme Biriwa-hotellissa, jossa oli ilmastointi, lämmin ja kylmä suihku, uima-allas sekä mielettömän upeat maisemat. Hotelli sijaitsi Atlantille viettävän pienen jyrkänteen päällä. Illalla söimme pitsaa ja pastaa naistenpäivän kunniaksi. Seuraavana aamuna kävimme pulikoimassa altaassa ja ottamassa kuvia typötyhjällä rannalla. Mieleeni juolahti jännittävä ajatus: jos jatkaisi rannalta viivasuoraan eteenpäin pitkin valtamerta, päätyisi lopulta Etelämantereelle. So weird! Päivällä jatkoimme matkaa Cape Coastin linnalle ystävällisten taksikavereiden saattelemana. He varoittelivat ”castle guysista” ja minun piti vielä varmistaa, puhuivatko he varkaista. Linna oli kaamean masentava ja samalla upea paikka. Näimme omin silmin tyrmät, joissa orjia pidettiin ennen Amerikoihin lähettämistä. Tyrmissä oli kolkon korkeat kiviseinät, pikkuruiset ikkuna-aukot ihan yläseinässä, niljakkaan kosteaa ja pilkkopimeää. Kauan emme pystyneet niissä tuntemaan historian havinaa, sen verran ahdistavaksi olo alkoi käydä.

Kotimatkalla Cape Coastista alkoi ukkostaa ja sataa kaatamalla eikä meidän bussissa tietenkään ollut vesitiiviitä ikkunoita. Matkustajat koettivat peittää pahimmat vuotokohdat huiveilla ja muilla liinoilla. Ei liene yllätys, että minä istuin ikkunapaikalla ja vaatteeni kävivät läpimäriksi toiselta puolelta huolimatta epätoivoisista yrityksistäni tukkia reikä omalla huivillani. Onneksi kuitenkin tunnelma oli afrikkalaiseen tyyliin letkeä ja rento ja jotkut jopa nauroivat. Kuten minä ja Nepa tajutessamme tilanteen koomisuuden.

Sunnuntaina oli edessä reissu Mampongin valtiolliseen kuurojen kouluun. Laitetaanpa päivän kohokohdat tänne tiivistettyinä: odotimme aamulla tunnin ”opastamme”, jonka oli tarkoitus tulla seuraksi Mampongiin ja näyttää paikkoja, hän kun oli entinen opiskelija sieltä. Eipä näkynyt häntä, joten jatkoimme matkaa kaksin. Siinä välissä varkaat ehtivät räplätä reppuni pikkutaskua ja pölliä sieltä Marimekon liskokuvioisen kukkaron, jonka sisällä oli rahaa kolmen euron edestä. Mampongissa pääsymme kouluihin (Junior High School ja Senior High School) evättiin, koska meillä ei ollut tarvittavaa lupalappua. Alistuneina kohtaloomme söimme lounasta kahden SHS- opiskelijan kanssa, jotka olivat luvatta meidän seurassamme. En tahdo olla uskontorasisti, mutta harvemmin Suomessa syö samassa pöydässä luterilaisen, muslimin ja Jehovan todistajan kanssa.

Huomenna toivon mukaan alkaa vihdoin matka kohti Molea ja sitä oikeaa Afrikkaa, mutta kuten on opittu kantapään kautta, pitää olla valmis heivaamaan suunnitelmat hiiteen tilanteen niin vaatiessa.

Ikävöivin terveisin,

Topi Toipilas

P.S. Päivän lääkeannokseni käsittää kuusitoista pilleriä.

Mittasuhteet kuntoon ja äkkiä!

Yksi minuutti on yhtä kuin kuusikymmentä sekuntia, niin yleisesti ajatellaan. Täällä kaikki on suhteellista ja sen sain kokea jälleen tänään, kun vedin draamatunteja joka luokalle vuorotellen. Jouduin hetkeksi matikan opettajaksi yrittäessäni selittää, että minuutissa on 60 sekuntia ja että second ei aina tarkoita järjestyslukua. Pieleen meni karmeasti, tuskanhiki alkoi valua nenäni päällä ja oppilaat luultavasti salaa miettivät minun olevan kummallinen tapaus kun draaman tunnilla selostin tuloksetta mittalukujen suhteita. Metrikin on täysin tuntematon käsite heille. Että joo yritä siinä sitten vetää leikkiä, jossa on tarkoitus arvioida, koska minuutti on kulunut. Yhden oppilaan arvaus oli muuten 13 sekuntia.

Mutta ilmeistä he tykkäsivät! Oli ihanaa, kun sai irvistellä ja näyttää hölmöltä, ja silti oli vakuuttavan ohjaajan roolissa. Kiitos suuresti sinä, joka lainasit minulle Sukkela suu, ketterä keho- ilmaisuharjoitusvihon, olisin ollut täysin hukkaliemipulassa ilman sitä.

Olen muuten ollut täällä 11 päivää malarialääkepakkauksen mukaan, jos siis olen muistanut joka päivä ottaa sitä. Luku lähestyy jo kahta viikkoa, ja tänään iski pieni pelko siitä, etten ehtisikään nähdä Ghanaa. Kaksi kuukautta on loppujen lopuksi lyhyt aika, jos meinaa nähdä Afrikkaa ja samalla tehdä töitä. Ensi viikonloppuna toivottavasti päästään kuitenkin Cape Coastiin (löytyy Afrikan tähti-lautapelistäkin). Tällä hetkellä olen eniten täpinöissäni mahdollisesta Molen reissusta, vaikka siitä tuleekin eittämättä sairaan kuuma, hiostava, ärsyttävä, pitkä ja turhauttava matka. Mole nimittäin on Pohjois-Ghanassa sijaitseva kansallispuisto, mikä tarkoittaa savannia. Siis savannia, jota näkee lähinnä Avarasta luonnosta! Moleen on matkaa Accrasta 24 tuntia, mutta tahdon uskoa että se on joka tunnin arvoista. Ja onhan aika melko suhteellista täällä, kuten alussa mainitsin. Kumpikohan tuntuu pidemmältä ajalta, 24 tuntia vai yksi vuorokausi?

Kunnioittavin terveisin,

Jocke Gustafsberg

P.S. Kofi Annan on täältä

P.P.S. Ghanan läntinen rajanaapurimaa on Cote d(mistä tähän saa heittomerkin!?)Ivoire