Ihan perseestä.

Mielestäni on ihan perseestä, että Suomi taantuu. Meidän koulussamme, jossa nyt olen töissä, näkee päivittäin niin sanotun tasa-arvon polkemista ja perusoikeuksille nauramista. Tähän vielä kerron, että on kyllä vaitiolovelvollisuus ja niin, mutta toivoakseni en joudu vankilaan tästä vuodatuksesta. Itse asiassa olisi aika mahtipontisen huomiotaherättävää, jos istuisin kalterien takana sen takia, että rikoin vaitiolovelvollisuuteni. Sitä paitsi en ole paljastanut henkilöllisyyttäni vielä tässä vaiheessa ja kouluja on onneksi Suomessa riittävän monta.

Jatkan siis vuodatustani. Mielestäni on ihan perseestä, että jopa itsestäänselvinä pidetyt asiat ovat kuralla, vielä enemmän kuralla nyt kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin itse istuin vielä pulpetti edessäni ja uskoin loistavaan tulevaisuuteen.

1. Luokassa on x määrä oppilasta, z määrä heistä erikielisiä kuin muut ja nämä oppilaat on sijoitettu luokkaan epäedullisesti niin että nämä eivät kykene kommunikoimaan keskenään tai edes näkemään toisiaan.

2. Opettajan tehtävänä ei ole tulkata toisten sanomista, joten kyseiset oppilaat jäävät ulkopuolelle, eivätkä pysy perillä tilanteesta. Minä en pysty auttamaan asiaa, koska itsekin kuulun tähän kielivähemmistöön.

3. Kyseessä on integroitu luokka, jolloin opettaja käyttää opetuksessaan kahta kieltä yhtaikaa. Näin kumpikin kieli kuitenkin kärsii laatuvajeesta, eikä näin ollen voida taata oppilaiden saavan opetusta omalla äidinkielellään.

4. Luokkaan mahtuu monta erilaista oppilasta. Mielipiteeni on se, että varianssia on liian paljon, jolloin opetuksen taso kärsii. Vaikka kyseessä onkin erityiskoulu, on uskomatonta kuinka niin eritarpeiset oppilaat on "onnistuttu" sullomaan samaan luokkaan ja samaan opetussuunnitelmaan.

Ihan perseestä, vai mitä? Nyt olen esitellyt ongelman ja havainnollistanut sitä. Tässä vaiheessa kuuluisi pohtia ratkaisuja. Olen ajatellut jutella opettajalle, mutta tunnen silloin ylittäväni valtuuteni. Olen pelkkä kouluttamaton työharjoittelija, jonka ikä on vielä naurettavan pieni. Jos kuitenkin odotan ja lähden opiskelemaan politiikkaa tai oikeustieteitä ja palaan seitsemän vuoden päästä, moniko lapsi siinä ajassa ehtii kokea identiteettikriisin, tuntea arvottomuutta ja syrjäytyä valtavirrasta täysin turhaan?

Vertaitkevin terveisin,
Minä

P.S. Shangri-La on fiktiivinen paikka Himalajan vuoristossa. Siellä vallitsee utopistisen täydellinen harmonia ja minä yritän päättää, millainen olisi minun Shangri-Lani.

Second Hand

Koska otsikko on tuollainen, kirjoitan tämänpäiväisen tekstin pelkästään vasurilla. Ihan kuin ei olisi järkevämpääkin tekemistä. Kävin tänään sairaanhoitajalla ja sain ajan A-hepatiitti- ja keltakuumerokotuksiin. Hyvä luoja, jo ajatus neulasta kuvottaa. Kun lävistin (tai yritin ainakin) itse korvaani reikää, sain hysteriakohtauksen. Nauroin katketakseni veren virratessa hiuksilleni, paidalleni, kenkähyllylle, postipinolle ja eteisen matolle. Tästä huolimatta kropastani löytyy 9 reikää. Siis tekemällä tehdyt. Luulen, että jokaisen sisällä asuu pieni masokisti, jotta elämä ei tuntuisi liian kivalta. Näin siitä on helpompi luopua. Ei kun...

Whatever, 49 päivää tropiikkiin. Tätä kirjoittaessani ulkona tupruaa lunta. Hetkinen, Etelä-Suomessa ja lokakuussa? Nyt on kyllä maailmankirjat vinksinvonksin tai ainakin heikunkeikun. Sen näkee jo siitä, että minä syön fetaa, aurinkokuivattua tomaattia ja punasipulia. Minä, vanhempieni ja toisten vanhempien murheenkryyni, peruskoulun opettajien harmaiden hiusten ja keittäjien sydämentykytysten aiheuttaja, ruokaympyrän perivihollinen, syön halloumia, cheddaria ja jopa paprikaa pienissä erissä.

With love,

Me

P.S. <-- tulee sanoista post scriptum eli jälkikirjoitus

P.P.S. en edelleenkään siedä purkkihedelmiä

Alussa oli sana.

Tervehdys, minä.

Tänään on 24. lokakuuta vuonna 2012. Kello on 22:17 ja Borgiat alkaa pian. Tänään on hyvä päivä aloittaa bloggaaminen. Kyllä, uskomatonta mutta totta. Minä, jonka hienoin tekniikkavempain on sähköhammasharja ja joka ei erota 3G:tä 3S:stä, lankesin blogien ihmeelliseen maailmaan. Syynä on se, että minulla on paljon asiaa. Ajan ratas rullaa pikavauhtia ja kiihtyy perkeleen nopeasti, ja ellen hyppää kyytiin, jään alle ja hautakiveeni (tai siis hautalasiini, siitähän on tulossa suurta huutoa) kaiverretaan unidentified walking object.

Tänään on myös YK:n päivä. Kuinka moni tiesi, että yksi päivä vuodesta on omistettu tupakattomuudelle tai leskeille? Tästä onkin hyvä siirtyä selostamaan blogini pääasiallista sisältöä: nippelitietoa, vääryyksien julistamista, lievästi provosoivaa tekstiä ja vähän asianmukaista hehkutusta ja ahdistusta paljon puhutusta nuoruudesta. Jos tämäntyylinen ei ole kuppisi teetä, lisää siihen maitoa. Sitten se on minun kuppini teetä.

Tänään on tosiaan mitä mainioin päivä pitää avajaispuhe: enää 50 päivää tropiikkiin. Koulussa käsiteltiin sanaa tropiikki, kovin moni ala-astelainen ei sitä vielä täysin ymmärtänyt. Näytettiin kuvia palmuista ja valkoisista hiekkarannoista, ja minä myhäilin salaa satulatuolillani, että sinne minä olen lähdössä.

Rakkain terveisin,
Minä

P.S. Piipappa-Lupa on paikka, jossa puissa kasvaa spagettia