So Little Time

Että minä inhosin sitä kirjasarjaa. Olin niin kateellinen Mary-Katelle ja Ashleylle, jotka kirjoissa olivat Riley ja Chloe. He saivat hengailla koulun jälkeen MALIBUN hiekkarannoilla, ja heidän isä asui rennon boheemisti asuntovaunussa. Heillä oli cool ja makea ystävä nimeltä Sierra Pomeroy, joka ei oikeasti ollut Sierra, vaan ihan vain Sarah. Tytöillä oli aina huippuhauskaa, ja he olivat aina kauniin ruskettuneita ja solakoita rantamisuja, joiden suurimpiin ongelmiin kuului mm. upeahampaisen pojan oikeaoppinen iskeminen tai muuta vastaavaa. Älkää antako lastenne lukea tätä sarjaa, masentuvat vain entistäkin enemmän.

Mutta oikeasti valitsin tuon otsikon siksi, että tajusin (tajuan paljon asioita nykyään) taannoin, että olen yhteensä lähes tarkalleen kahdeksan viikkoa Suomessa ennen lähtöä...-ei niin pimeään- Afrikkaan. AFRIKKAAN. Sehän on lähes yhtä kaukana kuin...no, se on kuitenkin hyvin hyvin kaukana. 9011,5 kilometriä ja noin 789064 valtiota välissä rupuisesta kotikaupungistani suureen ja mahtavaan Accraan.
Ghana on myös pelottavan lähellä kaukaista pitämää asiaani: ekvaattoria (sivistymättömät: päiväntasaaja, se kuvitteellinen viiva, joka jakaa maapallon pohjoiseen ja etelään). Mikä tarkoittaa, että siellä on muy caliente toivon mukaan :)))))))))



Savannia ja trooppista sademetsää, mm.

Entäs sitten tasan kolmen viikon päästä odottava kohde? Trooppista monsuuni-ilmastoa eli EI villasukkia kolmeen ja puoleen viikkoon...Pekingissä on sitten vähän eri juttu naah. Olen nyt jo heittänyt Ikea-kassiin kaikkein rupuisimmat H&M-kuteet, haisevaa aurinkorasvaa ja hyttysmyrkkyä. Enää pitäisi hankkia käsidesiä ja passikuvat ja muistaa hommata Ghanan viisumianomus Tanskaan. Sitten se on hasta la vista baby...

...siihen asti pitää jaksaa vaivaiset 7 työharjoittelupäivää! My God, voiko ihminen olla onnellisempi (tästä näkee, kuinka motivoitunut olen työstäni)

Ai niin, meillä on nyt joulukuusi! Sillä on mittaa lähes metri, ja se on karistanut noin 358 havua lattialle, karvanlähtö ennen joulua. Josko siihen tulisi vielä komeammat, vihreämmät ja tuuheammat uuteenvuoteen mennessä asuinkumppanini iloksi. Meidän ensimmäinen ja oikea kuusi. Pitänee keksiä sille nimi, onhan meidän sitruunapikkuisillamme nimetkin Englannin kuninkaallisten mukaan, Diana ja Dodi. Diana voi muuten melko huonosti tällä hetkellä : (

Feliz Navidad,
Håkan Persson

P.S. Aku Ankan toinen nimi on Fauntleroy.

Hups

Taisi vierähtää pieni tovi edellisestä postauksesta...too much to do, eikös se ollutkin yleisimpiä syitä siihen. 29 päivää, naurettavan vähän enää. Välilaskupaikassamme Amsterdamin lisäksi eli Pekingissä on muuten perkeleen kylmää tammikuussa, ja minä kun olin suunnitellut heivaavani toppatakkini Helsinki-Vantaan lentokentällä kuskilleni. Voi huidella jopa -10 asteen pakkasilla, njet. Toisaalta ehtii sitten sopeutua Suomen ilmastoon, ettei vituttaisi liikaa palata Pohjolaan, josta on joulukrääsät jo (toivottavasti) poistettu. Olen pähkäillyt takin lisäksi sitä, pakatako mukaan 28 pikkuhousut...en edes omista niin monta.

Toinen pähkäilyä vaatinut asia on uudenvuoden viettopaikka: Thaimaa, Laos vai Vietnam. Jokainen kohde on tähän mennessä saanut melko tasaväkistä kannatusta. Ensin olin ajatellut Vietnamia, sitten Thaimaata ja lopulta Laosia. Nyt ajattelen kaikkia. Jouluaatto on kuitenkin suhteellisen selvä: jossain Sihanoukvillen edustalla, ellemme päädy jollekin Laosin 40 000 saarelle.

Aloitin joulun toissapäivänä. Ostin glögiä ja piparitaikinaa ja söin lähes kaiken yksin. Seuraavaksi voisi ehkä harkita minimaalisen pienikokoista joulusiivousta...jos jaksaa. Tänne on myös tulossa ihkaoikea kuusi, sellainen joita kasvaa metsässä, ja pääsen vihdoin kokemaan neulasten putoamisen riemua. Ehkä jopa löydän niitä maton alta kesäkuussa! Jouluni tulee kestämään melkein kaksi kuukautta, aika mahtavaa. Teen luultavasti huomenna joululahjatoivelistan, jossa vakkareina on mm. maailmanrauha, ilmastonmuutoksen pysähtyminen, köyhyyden poistaminen ja niin edespäin. Toivon myös tyynyliinoja sekä uuden, toimivan mikron. (Kuulun mikroaaltouunikansaan, mutta boikotoin Saarioisen jauhelihapitsaa sen pahan hajun takia.)

Huomenna tulee myös vuodatusta, jos ehdin/pystyn/jaksan.

Season Greetings,
Bengt Allansson

P.S. Erin Brockovich (siis se oikea, ei Julia Roberts) on lukihäiriöinen

Riesana maailmantuska

Tunnen lähes päivittäin maailmantuskaa melankolian lisäksi. Se on rasittavaa varsinkin silloin, kun yhtälöön lisätään vielä nuoren ihmisen epätoivoisuus. Kuvittelen, että minun kuuluu pelastaa maailma kaikelta pahalta ja vähän äkkiä ja sitten kun tajuan, että ei ole resursseja, ei oikeita suhteita, ei selkeitä päämääriä, tulen surulliseksi.

Yritän kuitenkin edes jotenkin lieventää tätä maailmantuskaa. Lähden esimerkiksi ensi vuoden puolella vapaaehtoistöihin Afrikkaan, ja opintoni tulevat mitä luultavimmin liittymään maailmanparantamiseen. Pitää vain päättää, mikä ala on minulle Se Oikea...onneksi vielä on vähän aikaa.

Maailmantuskaa tunnen siitä, että Kosovon kuuroista 60% ei osaa lukea.

Melankoliaa tunnen siitä, että asiat työharjoittelupaikassani on nyt niin päin helvettiä, etten tiedä kuuluisiko itkeä vai suuttua. Eräs tuttavani oli muutama vuosi sitten sanonut, että haluaisi vaihdattaa koulun nimen. Ajattelin tuolloin, että ei kai sentään. Sehän kunnioittaa perustajamme, merkittävän henkilön muistoa. Tällä hetkellä samastun vahvasti tuttavaani. Mielestäni on suorastaan naurettavaa pitää kyseinen nimi, kun mikään ei koulun seinien sisäpuolella näytä samalta. Häviävän pieni ryhmä koulussa enää edustaa tätä nimeä. Voisin jopa panna pääni pantiksi siitä, ettei puoletkaan nykyisistä oppilaista (tai opettajista) tiedä tasan mitään nimen takana olevasta miehestä.

Epätoivoisuutta tunnen siitä, kun lähes päivittäin havahdun ajattelemasta "Mitä hittoa minä täällä teen?". Opettajainhuoneessa oli pilakuva kiinnitetty seinään. Kuvassa tärkeän oloiset ihmiset keskustelivat siitä, kuinka vähentää lasten ja nuorten syrjäytymistä ja niin edespäin. Viimeisessä puhekuplassa luki suunnilleen näin: koulunkäyntiavustajat pois kouluista. Olen niin samaa mieltä. Turhauttavinta tässä on se, ettei oikein tiedä, onko enemmänkin haitaksi kuin hyödyksi lapselle. Työni on naurettavaa.

Ei mutta, tasan 5x7 päivää hevosenleikkiä enää! Hain tänään meningokokkirokotteen ja sain kokea ihanaa asiakaspalvelua: farmaseutti KUMARSI minulle.


Grüsse aus Nowhere,
Me

P.S. Uuteenvuoteeni on neljä tuntia enemmän kuin teillä, jotka jäätte Suomeen hahhaha.
P.P.S. Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch on maailman pisimpiä paikannimiä. Tarkoittaa suunnilleen tätä:  Pyhän Marian kirkko valkoisen pähkinäpuun lähteellä villin pyörteen lähellä pyhän Tysilion kirkolla punaisella luolalla
P.P.P.S. Kirjoitin nimen ulkomuistista!

Se on koko ajan lähempänä!

Mikä on koko ajan lähempänä? Huominen, maailmanloppu, Taiston nimipäivä, Tulosruutu tai pitkä lentomatka. It's up to you. Minä valitsen viimeisimmän, johon on noin 37 päivää. Enää pitäisi

- löytää matkavakuutuskortti
- hakea meningokokki-rokote
- antaa äidin piikittää sitä

Tässä olikin suunnilleen kaikki pakollinen, muu on sitten vain turhanpäiväistä näpertelyä. Reissuraporttini on tältä päivältä ohi, nyt siirryn vuodatusvaiheeseen. Kyseisessä luokassa, jossa oleilen välillä työharjoittelussani, opettaja on kirjoittanut taululle pilkunnussijan painajaisia: sekuntti ja Star Wards. Hyvä luoja, saako hän todellakin palkkaa neljänneksen 10 000 eurosta kuukaudessa siitä, että opettaa lapsille sekunnissa olevan kaksi T:tä? Kuraa, sanon minä. Ei edes tiennyt Beybladea...luuli jopa Wiitä Weeksi. Ja mitä vielä! Liitutaululla on paperiset kädet, joista toisessa lukee V ja toisessa O. (Pahviaivoille tiedoksi: V niin kuin vasen ja O niin kuin oikea). V-käsi on VIHREÄ ja O-käsi PUNAINEN! Syytettäköön tätä kyseistä opettajaa, kun hänen oppilaansa vuosien kuluttua ajavat veneellään päin karikkoa.

Heja bättre folk huomisen ruotsalaisuuden päivän kunniaksi!

Hälsningar från här,
Per Magnusson

P.S. Pidän nimistä Ragnhild, Dagny ja Saga (olen piilovadelmavenepakolainen?)
P.P.S. Astrid Lindgren kirjoitti Peppi-sadut aluksi vain tyttärelleen
P.P.P.S. Minä, joka en (muka) koskaan itke, itkin vuolaasti lukiessani Mio, poikani Miota ja Veljeni Leijonamieltä

Aikuisten oikeesti

42 päivää lähtöön. Määränpääni on 8493,4 kilometrin päässä kotikaupungistani. Keltakuumerokote tekee kipeää. Tuntuu siltä, että vasenta olkaani on hakattu vasten betonilattiaa...ihan kuin tietäisin, miltä se tuntuu. Tänään ruokaillessani nauroin melkein ääneen tajutessani, etten ole tekemässä mitään kouluesitelmää matkakohteestani. Tähän mennessä olen kolunnut kaikenlaiset matkablogit, -kertomukset ja -oppaat ja tiedän nyt lähes kaiken siitä maasta. Mutta että tulen pakkaamaan rinkkani topeilla ja shortseilla? Nousen Amsterdamiin lähtevään koneeseen Helsinki-Vantaan lentokentällä? Vaihdan konetta Pekingiin lähtevään? Vaihdan siellä taas ja laskeudun lopulta Phnom Penhiin? (Yleissivistystä: se on Kambodzhan pääkaupunki)
Naurettavan absurdi ajatus! Viettäisin muka jouluaaton Sihanoukvillen edustalla ja uudenvuoden kenties Vietnamin puolella.

Asiasta rasiaan, tiedättekö tunteen, kun vastaan kävelee seitsenkymppinen rouvashenkilö, jolla on kallis jakku ja tyyriit mutta mauttomat kultakorut sekä pikkuruiset ryppyiset huulet punassa? Osaisitteko kuvitella, millaisen tuoksupilven kera kyseinen nainen kulkee? Minun upouusi aurinkovoiteeni haisee siltä. Olin onnellinen, että olin löytänyt sattumalta rasvan, jossa oli vähän itseruskettavaa (ei mahda mitään, hieman ulkonäkökeskeinen kansalainen kun olen), 50:n suojakerroin JA se oli vieläpä vedenkestävä. Mutta hyi olkoon sitä lemua, joka tunkeutui herkkiin sieraimiini. Ihan kuin olisin ollut Benidormin senioridiskossa. Sierain tuntuu muuten aika rumalta sanalta. Rään kotipesä.

Heihei

P.S. Picasson koko nimi on Pablo Diego Jose Francisco de Paula Juan Nepomuceno Maria de los Remedios Cipriano de la Santisima Trinidad Ruiz y Picasso