I need some pain killers.

Huomenna on äitini syntymäpäivä, onnea siis sille nyt etukäteen. Jos huomenna joudunkin koomaan…eilen käytiin klinikalla, ja multa otettiin pissanäyte ja verikoe. Ei löytynyt malariaa, eikä typhoed feveriä mikä se ikinä onkaan. Sen sijaan sain mukaani neljä eri lääkettä, ja nähtyään kauniin säihkysääreni (kaaduin pari päivää sitten soratiellä) lääkäri pakotti ottamaan vielä tetanus-rokotteen. Kahden viikon päästä, samana päivänä kuin Nepan kotimatka alkaa, pitää ottaa toinen annos sitä rokotetta. Olen yhä erittäin hämmentynyt siitä, etten saanut hysteriakohtausta eilen. Siis niin paljon neuloja kerralla enkä revennyt nauruun? Huomenaamulla odottaa taas verikoe, sillä lääkäri ei ollut täysin varma malariasta…hieno homma.

Viime viikonloppu oli harvinaisen hyvä ja terve. Käytiin Nepan kanssa Cape Coastissa ja pe-la välisen yön vietimme Biriwa-hotellissa, jossa oli ilmastointi, lämmin ja kylmä suihku, uima-allas sekä mielettömän upeat maisemat. Hotelli sijaitsi Atlantille viettävän pienen jyrkänteen päällä. Illalla söimme pitsaa ja pastaa naistenpäivän kunniaksi. Seuraavana aamuna kävimme pulikoimassa altaassa ja ottamassa kuvia typötyhjällä rannalla. Mieleeni juolahti jännittävä ajatus: jos jatkaisi rannalta viivasuoraan eteenpäin pitkin valtamerta, päätyisi lopulta Etelämantereelle. So weird! Päivällä jatkoimme matkaa Cape Coastin linnalle ystävällisten taksikavereiden saattelemana. He varoittelivat ”castle guysista” ja minun piti vielä varmistaa, puhuivatko he varkaista. Linna oli kaamean masentava ja samalla upea paikka. Näimme omin silmin tyrmät, joissa orjia pidettiin ennen Amerikoihin lähettämistä. Tyrmissä oli kolkon korkeat kiviseinät, pikkuruiset ikkuna-aukot ihan yläseinässä, niljakkaan kosteaa ja pilkkopimeää. Kauan emme pystyneet niissä tuntemaan historian havinaa, sen verran ahdistavaksi olo alkoi käydä.

Kotimatkalla Cape Coastista alkoi ukkostaa ja sataa kaatamalla eikä meidän bussissa tietenkään ollut vesitiiviitä ikkunoita. Matkustajat koettivat peittää pahimmat vuotokohdat huiveilla ja muilla liinoilla. Ei liene yllätys, että minä istuin ikkunapaikalla ja vaatteeni kävivät läpimäriksi toiselta puolelta huolimatta epätoivoisista yrityksistäni tukkia reikä omalla huivillani. Onneksi kuitenkin tunnelma oli afrikkalaiseen tyyliin letkeä ja rento ja jotkut jopa nauroivat. Kuten minä ja Nepa tajutessamme tilanteen koomisuuden.

Sunnuntaina oli edessä reissu Mampongin valtiolliseen kuurojen kouluun. Laitetaanpa päivän kohokohdat tänne tiivistettyinä: odotimme aamulla tunnin ”opastamme”, jonka oli tarkoitus tulla seuraksi Mampongiin ja näyttää paikkoja, hän kun oli entinen opiskelija sieltä. Eipä näkynyt häntä, joten jatkoimme matkaa kaksin. Siinä välissä varkaat ehtivät räplätä reppuni pikkutaskua ja pölliä sieltä Marimekon liskokuvioisen kukkaron, jonka sisällä oli rahaa kolmen euron edestä. Mampongissa pääsymme kouluihin (Junior High School ja Senior High School) evättiin, koska meillä ei ollut tarvittavaa lupalappua. Alistuneina kohtaloomme söimme lounasta kahden SHS- opiskelijan kanssa, jotka olivat luvatta meidän seurassamme. En tahdo olla uskontorasisti, mutta harvemmin Suomessa syö samassa pöydässä luterilaisen, muslimin ja Jehovan todistajan kanssa.

Huomenna toivon mukaan alkaa vihdoin matka kohti Molea ja sitä oikeaa Afrikkaa, mutta kuten on opittu kantapään kautta, pitää olla valmis heivaamaan suunnitelmat hiiteen tilanteen niin vaatiessa.

Ikävöivin terveisin,

Topi Toipilas

P.S. Päivän lääkeannokseni käsittää kuusitoista pilleriä.