Vitsi, vitsi. Oikeasti kuvailin päivääni. Siihen kuului sileän, kuuman hiekan pihistäminen hotellin rannalta ja baptistien hukutta(utu)misyrityksiä...ei nyt sentään. Puhun hirveitä. Ihmisiä siellä merellä kastettiin, ketään ei tapettu. Ja tuliaisten löytäminen serkulleni sekä rooibosteen hankkiminen. Loppuilta se vasta mukava olikin, kun Suomi voitti Venäjän kuurojen MM-lätkässä, ja kun kerran isänmaallisuuspisteeni olivat hieman huvenneet, maalasin naamani siniristilipuksi ja laitoinpa Facebookiinkin kunnon Suomifinlandperkele-kuvan.
|
julistetehoste onkin eri kiva |
Sain myös ihastella ihastuttavan kumppanini ihailtavaa tukkapuskaa Oovoon välityksellä. Oma kamerani ei toiminut (auta, velikulta!) joten keskustelu jäi kovin yksipuoliseksi. Suomessa silti kuultiin karkkien pureskeluani ja hihittelyäni. Siinä tuoksinassa tajusin, että minä todellakin ikävöin kotiin. Ikävöin sitä, että voi vain astua ulos kotiovesta ja kävellä ihan mihin ikinä tekee mieli. Täällä se on ehdoton nounou. Obibinit voivat tulla ja siepata pienen yksinäisen vaalean obronin. Eilen kun käytiin Art centressä, siellä myytiin vimmatusti kaikenlaista krääsää ja joukkoon mahtui myös ne kuuluisat t-paidat typerillä teksteillä. Kambodzhassa oli "Same, same" ja selkäpuolella "but different". Hahhah! Toinen mestarinäyte oli "No fucking tuktuks for me today". Täällä taas oli jotakin niinkin hienoa, että oli vaikea jättää ostamatta: "Obroni + obibini = forever" eli suoraan suomeksi "valkoinen ynnä musta on yhtä kuin ikuinen".
Hyväksi päivän teki myös erittäin eriskummallinen tarjous: minua pyydettiin Miss Finlandiksi Miss Deaf International-kilpailuun Bulgariaan. Sanottiinhan jo viime kesänäkin, että kelpaisin missikilpailuihin, jos leikkauttaisin nenäni. Mutta luulenpa, että kieltäydyn kunniasta ja pidän oman nenäni ja pääni. Jos löytyy innokkaita ehdokkaita (18-35-vuotiaita) niin laittakaas tänne tulee nimiä, minä välitän ne eteenpäin ja teen teistä kuuluisia kaunottaria. Miehet pääsevät myös, sinne etsitään mistereitäkin!
Vielä yksi juttu... Vihdoin ja viimein ruotsin ällästäni on hyötyä! Aikomuksenani on nimittäin hakea Åbo Akademin konstvetenskapiin, ja kaikki hakijat pannaan kielitestiin, jos ei ole äidinkieleltään ruotsinkielinen tai ei ole kirjoittanut vähintään laudaturia keskipitkästä tai eximiaa pitkästä. Heja svenska!!! Äntligen! Inte språkprov för mig!! No niin nyt riittää nämä taidonnäytteet...(ei ole soveliasta pelleillä ruotsiksi, kun on Suomi juuri voittanut...)
Hyvää päivänjatkoa,
melkein Miss Finland
P.S. Olen lukenut Dostojevskia kiitettävät parisataa sivua, ja murha on ehtinyt jo tapahtua
P.P.S. Miss Deaf International-kisat järjestetään Bulgarian Sofiassa heinäkuun lopulla. Menkää ihmeessä ensin olympialaisiin ja sitten saman tien kauneuskilpailuihin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti