Hyvää Kalevalan, suomalaisen
kulttuurin ja Onnin päivää vaan kaikille.
Olen muuten ajatellut antaa jollekin
lapsirukalleni toiseksi nimeksi Onni, se on niin söötti ja silti
ainakin mielestäni siinä on jonkinlaista alakuloista
melankolisuutta. It’s so me!
Vielä opettelen blogin
kirjoittamista, en edes älynnyt, että jotakin voisin kertoa jopa
lentomatkastani tänne. Sehän on niin tylsää luettavaa…
 |
| viimeisimpiä kuvia kotimaasta... |
Helsingistä Madridiin kanssamatkustajinani oli epäilyttävän
paljon japanilaisia, ja eikös jälkkäriksi tarjoiltu Geisha-nameja.
Finnair... Tuli erittäin absurdi ja outo olo, kun pitelin
vaaleanpunaista pikku pötköä ja mietin vieressäni istuvia
japanilaisia. Madridiin saavuttuamme odotin innokkaana sitä niin
paljon puhuttua wifiä nyt kun oli ikioma älykäs puhelin taskussa.
HAH! Madridissa kaikesta maksetaan, wifistäkin. Vietin yön kentällä
netittömänä ja voin sanoa, ettei se ollut mukavaa. Ainoastaan
mäkkärin penkit olivat tarpeeksi pehmeitä. Nuokuinkin siellä
kolme kertaa läpi yön ja joka kerta siivooja tuli hätistämään.
Viis omanarvontunnosta, pelkkä vartti nahkapenkillä oli jo
luksusta. Olin tarpeeksi fiksu ottaakseni mukaan torkkupeiton,
luultavasti hieman halvempi kuin eduskunnalla käytössä olevat…
omani ostin nimittän Kambodzhasta kiskurihintaan eli neljään
dollariin.
Aamulla lähdin metrolla kohti Madridia ja päädyin
(tarkoituksella) johonkin isoon puistoon. Siellä oli patsaita, iso
lampi, palmuja, lenkkeilijöitä ja la Rosaleda, ruusutarha. Tosin
ilman ruusuja… Kiertelin siellä lenkkarini märiksi ja hukkasin
myös jossakin välissä metrolippunikin.
 |
| Neiti Kevät on tullut kaupunkiin |
Kävelin seuraavaksi Museo
nacional del Pradoon, jossa huijasin ikäni ja pääsin sisään
ilmaiseksi, sen verran halusin saada takaisin kadonneesta lipustani.
Nyt on tilanne tasan, Madrid! Hullaannuin näyttelyihin, sain nähdä
van Dyckiä, van Eyckiä, Goyaa, Botticellia ja RAFAELIA (aka Raffaello
Sanzio). Uuh. Olin niin onnellinen siellä ja lähes suututti, etten
ehtinyt nähdä kaikkea.
 |
| Turistikuva del Pradosta |
Pakotin kuitenkin itseni takaisin kentälle
ja syötyäni siellä perunamunakkaan älysin, että mulla ehkä on
pikkuisen kiire. Ehdin kuitenkin kiitettävästi koneeseen ja minä
olin muuten ainoa vaalea nainen (voiko sitä sanaa käyttää, kun on
täyttänyt 20?) lentoemäntien lisäksi. Rasismia tai ei, se oli
hämmentävää, kun ei koskaan ollut ennen sellaisessa tilanteessa.
Ehkä huomenna kirjoitan jotakin
oikeasti kivaa Accrasta. Let’s see.
 |
| Täällä ei horisonttikaan ole suorassa, johtuu erilaisesta elämänmenosta ;) |
Hikisiä terveisiä,
Svante Rudolfsson
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti