Oodi Ankalle

Maailmassa on vain yksi ehdottoman elintärkeä sarjakuva ja se on Aku Ankka. Pienestä pitäen on kotiin tuotu töistä Aku Ankkoja sekä K-marketin kassajonossa on liukuhihnalle ilmestynyt taskukirjoja tiuhaan tahtiin. Jos minulla oli mielikuvitusystäviä, niin ne olivat varmasti muun muassa Kaino-Vieno, Taavi ja Hessu. He edustivat minulle ihanteellista mallia ihmisestä. Kaino-Vieno oli itsenäinen ja vahva nainen, mutta samalla lempeä ja oikeudenmukainen. Taavi taas oli intellektuelli oman tiensä kulkija. Vaikka Hessu oli tyhmä ja kömpelö, oli hänellä ihailtava alter ego. Super-Hessulle ei ollut väliä oliko hädässä pieni linnunpahanen vai iso lentokone, pyyteetön halu auttaa kaikkia oli hänen tavaramerkkinsä. Oli minulla myös ärsyttävä ystävä nimeltä Touho, jota minä itse asiassa inhosin.

Mistä minä opin tietämään Arsene Lupinin, Notre Damen katedraalin, Midaan kosketuksen ja kreikkalaisen tarun kultaisesta taljasta? Aku Ankoista tietenkin. Arsene Lupin tosin oli Arpin Lusene aka Musta Ritari sarjakuvissa. Roope-setä taas jahtasi katedraalissa kolikkovarasta ja Milla Magia havitteli Midaan kosketusta. Entä mistä minä tiedän, että intialaiset keksivät nollan tai että Lentävä Hollantilainen on aavelaiva? Mistä minä tiesin Theodore Rooseveltin? Tai mistä minä opin ylipäätään suomea ja Turun murretta (sehän ei ole suomea...)?  Aku Ankka on minun raamattuni, ellei se jo käynyt selväksi kaikille.

Jos ikinä saan päähäni tehtailla jälkikasvua, laitan ne lukemaan sarjiksia ennen kävelemään oppimista. Juuri Ankoista on päähäni jäänyt jonkinlainen jälki yleissivistyksestä ja uteliaisuus ihmiskunnan historiaa kohtaan, ja Ankoista olen myös saanut hyvää harjoitusta nimimuistilleni. MacAnkkojen sukupuu veljen huoneessa oli ihailuni kohteena. Minusta oli niin siistiä vain lukea niitä nimiä yhä uudestaan, melkein jopa kuvittelin että henkilöt olivat todellisia todellisine tunteineen ja seikkailuineen. Roope-sedän sisaret Matilda ja Hortensia kiehtoivat minua. Suureksi typeryydekseni jätin Ankat yläasteen ja lukion vaihteessa. Minulla on ikävä niitä, varsinkin kovien kansien välissä olevia pitkiä ja aivan mahtavia tarinoita ympäri maailmaa. Tosin comebackini on vaikeutunut, sillä olen nirso. Ihan kaikki sarjikset eivät kelpaa. Täytyy olla Daan Jippesiä, Bas ja Mau Heymansia, Don Rosaa ja tietysti Carl Barksia. Romano Scarpan kuolema oli järkytys 12-vuotiaalle minälle.

Summa summarum, Aku Ankat on siistejä aikuisinakin. Lue niitä. (Anteeksi, Mikki Hiiri. Säkin olet ihan okei.)

D.U.C.K.-terveisin
Innostunut ankanpoikanen

P.S. D.U.C.K. on Don Rosan tavaramerkki, joka tarkoittaa Dedicated to Unca Carl from Keno eli omistettu Carl Barksille Rosalta.
P.P.S. Ankkojen Shangri-La on nimeltä Tralla La.
P.P.P.S. Yöllä oli lunta täällä. Ei enää.